Puheita

Toivon, että aineisto antaisi aineksia lukijan omien näkökulmien pohtimiseen ja mahdollisesti jopa alan edustajien dialogiin. Tulevien vuosien sosiaalipolitiikkaa, sosiaalihuoltoa ja sosiaalityötä koskevia ratkaisuja seuratessani kannan huolta esityksissä kuvatuista kehityskuluista, etenkin seurauksista niiden ihmisten elämään, joita varten koko sosiaaliala on olemassa.

Toimintaan on pesiytynyt sellainen arvopohja ja sellainen toimintalogiikka, joka ei vastaa suomalaisen hyvinvointipolitiikan keskeistä kivijalkaa, sen arvoja ja tavoitteita: jokaisen ihmisen – heikoimmankin – ihmisarvoa, tavoitteiden määrittelyä ihmisten elämäntilanteista, ei tuottajan taloudesta lähtien ja kansalaisten yhteistä vastuuta elämäntilanteiden riskeistä, avun tarpeista tai lasten kasvuympäristön turvallisuudesta.

Haluan ensinnäkin kiittää kutsusta tähän Kymen-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen 80-vuotisjuhlaan. Koen yhdistyksen ikätoverikseni, vaikka pari vuotta ikäeroa onkin. Tällä pohjalla tiedän, että yhdistys kantaa historiassaan ja toiminnassaan mittavan määrän sosiaalialan kokemusta. Onnittelut siis sekä tähänastisesta työstä että onnea tuleville vuosille.

Tarraudummeko mittavien muutosten edessä vain taloudellisiin voimavaroihin ja rakenteisiin, lainsäädännön normeihin ja vakiintuneisiin ammatillisiin käytäntöihin? Vai uskallammeko rohkeasti katsoa työn sisältöä ja nykyisten käytäntöjen vaikutuksia?

Suomi on tottunut olemaan ylpeä tasa-arvoisesta yhteiskunnastaan, jota on rakennettu pohjoismaisen mallin mukaan koko väestön kattavaksi ja rahoitettu yhteisin verovaroin. Tätä kutsutaan universaaliksi hyvinvointimalliksi.

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja Etenen, Lääkäriliiton, Talentian ja Tehyn seminaari Asiakas- ja potilasturvallisuus ammattieettisenä haasteena 6.9.2012 Helsinki   Etiikka sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyössä Prologi Olin luonnostellut

Sosiaalialan ammatilliseen työhön ja sen kehittämiseen liittyvät olennaisina aineksina arvot, moraali ja etiikka. Itse asiassa sosiaalinen auttamistyö on lähtenyt liikkeelle arvojen ja moraalin pohjalle rakentuneesta toiminnasta köyhien, syrjittyjen ja vähävoimaisten ihmisten elinehtojen, toimintaedellytysten ja omatoimisuuden parantamiseksi.

Toivon, että sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön yhteyden ja keskinäisen suhteen kriittinen tarkastelu jatkuu, ei kiistelynä paremmuudesta tai ensisijaisuudesta, vaan siten että kumpikin instituutio voisi kehittyä yhteisen mission pohjalla omista tavoitteistaan käsin mahdollisimman vaikuttavaksi ihmisten hyvinvoinnin vahvistajaksi ja että nämä instituutiot kykenisivät samaan aikaan ylläpitämään elävää dialogia.

Esitykselle annettu otsikko heijastaa mielenkiintoisella tavalla kaupunkien sosiaalipolitiikan perusluonnetta, paradoksaalisuutta. Aion lähestyä teemaa samalla tavoin kuin sosiaalipoliitikko joutuu käsittelemään kaupunkiseutujen sosiaalisia kysymyksiä: yhden vaihtoehdon valitsemisen sijasta on otettava työpöydälle itse paradoksaalisuus, vastakkaisia näkökohtia on sovitettava yhteen ja luotava niistä eri lähestymistapojen dialogia ja tasapainoa hakeva kokonaisuus.

Sosiaalihuolto on viimeisten vuosikymmenien kuluessa käynyt läpi erilaisia kehitysvaiheita. Eri vaiheille on ollut tyypillistä erilainen tapa tarkastella ja jäsentää sosiaalihuoltoon liittyviä toimintoja. Yhteiskunnallinen muutos edellyttää, että sosiaalihuolto ja sen johto uudistaa toiminnan jäsennyksiä ja lähestymistapoja kulloisenkin kehitysvaiheen ja tulevaisuuden suunnan kannalta relevantilla tavalla.

Hyvin pitkään – useita vuosikymmeniä – sosiaalipolitiikkaa ja ehkä muitakin hyvinvointipolitiikan osa-alueita hallitsi yhdensuuntaisen kehityksen ajattelu. Haluttiin turvata aineelliset elinehdot koko väestölle ja taloudellisen turvan vahvistamisen tahti riippui lähinnä käytettävissä olevista voimavaroista. Samaan aikaan – pohjoismaisen mallin mukaan – rakennettiin universaalia palveluiden turvaverkkoa arkielämän toimintojen tueksi.

Minkälaiseksi oletan suomalaisen kansankodin viiden vuoden kuluttua? Aikaperspektiivi kansankotini luomiseen on kovin lyhyt, mutta tilaisuus sallinee piirroksen myös hieman pidemmälle tulevaisuuteen. Lähtökohtani on, että nykyisen kaltaisen hyvinvointivaltion taloudellinen liikkumatila tulee pitkälle tulevaisuuteen olemaan verrattain ahdas. Mutta muutosta tarvitaan siinäkin tapauksessa, että voimavarat kasvaisivat odotettua nopeammin.

Yli tuhat sosiaali- ja terveysalan työntekijää on kolmen intensiivisen S0S-päivän ja moneen suuntaan avattujen näköalojen jälkeen muodostanut varmaan oman tulevaisuuden visionsa, käsityksen siitä, mihin olemme menossa ja minne haluamme mennä. Visiot tässä salissa saattavat olla hyvinkin erilaisia. Onko lainkaan mahdollista maalata suomalaisen sosiaali- ja terveysväen yhteistä visiota?