Aulikki Kananoja

Ihmisen näkökulma on minun elämäni missio

Elämäkerta

Aulikki Kananoja on Suomen ensimmäinen ylisosiaalineuvos – sosiaalialan korkein eettinen auktoriteetti. Uusi arvonimi otettiin käyttöön korkeimman lääkärille annettavan arvonimen, arkkiatrin rinnalle 2012. Koko uransa ajan sosiaalialaa – tai Kananojalle mieluisempaa käsitettä käyttäen sosiaalihuoltoa – eri näkökulmista kehittänyt Kananoja oli arvonimen ilmiselvä ensimmäinen kantaja. ”Ihmisen näkökulma on minun elämäni missio – palvelut ovat olemassa ihmisen auttamiseksi”, hän toteaa.

Pohjanmaa ja opettajaperhe eivät kuulosta sosiaalialan keskeisen vaikuttajan tyypilliseltä taustalta. Aulikki Marjatta Kananoja kuitenkin syntyi Kurikassa 1940 perheeseen, jonka äiti oli opettaja ja isä maatalousteknikko.

Äiti oli vaativa ja ankara: opettajan kolmen tyttären piti käyttäytyä ”kiltisti”. Hän oli itse jäänyt orvoksi yksivuotiaana ja toimi siltä pohjalta äitinä parhaalla osaamallaan tavalla: ”Hän oli opettajana arvostettu ja puolueeton. Äitinä hän piti huolen, että lasten vaatteet olivat siistit ja kotona ruoka oli hyvää”, Aulikki Kananoja kertoo.

Tiukan äidin vastapaino oli Aulikki Kananojan ihailema ”pehmoisä”, joka työskenteli eri puolilla Pohjois-Suomea rintamamiesten ja evakkojen asutustilojen perustamistehtävissä. Isä harrasti kirjallisuutta, maalasi pastellitöitä ja osallistui myös ruoanlaittoon. Isä oli kuitenkin enemmän ”harvinaista herkkua”, jota odotettiin kotiin kerran kuukaudessa lasten ihailun ja rakkauden kohteeksi. Äiti piti arkea pystyssä.

Elämäkerta on alun perin julkaistu Naisten ääni -verkkosivuilla. 

Tasa-arvoa lapsuuden perheestä

Aulikki Kananojan lapsuuden koti oli hyvin tasa-arvoinen. Isä näytti tasa-arvoisen miehen esimerkkiä. Naiseudesta ei tullut Kananojalle ”suurta kysymystä”. Hän ei ole naisena törmännyt urallaan muureihin.

Omaa perhettä Kananoja ei päätynyt perustamaan – elämä vain meni niin –  hän ei tehnyt mitään päätöstä omistautua uralle. ”Toisaalta olin pienestä pitäen kiinnostunut yhteiskunnasta ja politiikasta. En koskaan leikkinyt nukeilla. Minulla oli perheessämme ehkä hieman pojan rooli ja pienenä halusinkin olla poika.”

Tiukkaa äitiä pehmeämpää esimerkkiä näytti isän lisäksi äidin opettajatoveri Hulda Kivivuori, armollinen uskovainen ”Kivitäti”, joka oli Kurikan Kampinkylässä aina valmis auttamaan ihmisiä ja antamaan apua köyhille. Häntä Aulikki Kananoja pitää ensimmäisenä sosiaalialan opettajanaan, vaikka hän kuoli, kun Kananoja oli vasta kuusivuotias. ”Hän näytti esimerkkiä myötätunnosta ja auttamisesta.”

Keskikoulun Aulikki Kananoja kävi Kurikassa. Lukioon oli mentävä parinkymmenen kilometrin päähän Ilmajoelle, koska Kurikassa ei tuolloin ollut lukiota. Koulussa häntä kiinnostivat matematiikka, etenkin geometria, maantieto, ainekirjoitus ja lukiossa myös reaaliaineet: psykologia, yhteiskuntaoppi ja filosofia.

Aulikki Kananoja alakouluikäisenä Kurikassa.

Tähtireportterihaaveet muuttuivat sosiaalipolitiikan opinnoiksi

Koulun jälkeen Aulikki Kananoja lähti opiskelemaan Helsinkiin Yhteiskunnalliseen korkeakouluun 1958. Vuonna 1960 korkeakoulu muutti Tampereelle ja 1966 siitä tuli Tampereen yliopisto.

Kananoja oli ajatellut myös lääkärin ammattia, mutta arveli, ettei pääsisi lääketieteelliseen. Myös kirjoittamiseen liittyvästä työstä unelmoinut nuori valitsi sitten toimittajan opinnot: hän halusi tähtireportteriksi.

Korkeakoulussa kirjastonhoitaja kuitenkin antoi hänelle ”opinto-ohjausta”: kun olette nainen, valitkaa sosiaalipolitiikka pääaineeksi, jotta voitte toimittajana erikoistua johonkin sisältöalueeseen. Näin Kananoja tekikin.

Sanomalehtiopin opinnot jäivät approbaturiin ja pääaineeksi muuttui sosiaalipolitiikka. Kirjoittaminen niin lehtiin kuin kirjoihinkin tulivat kuitenkin olennaiseksi osaksi Kananojan koko uraa. Hän on ollut ja on edelleen näkyvä vaikuttaja paitsi kirjoittajana myös puhujana ja luennoitsijana.

Sosiaalipolitiikan professoria Armas Niemistä Kananoja pitää toisena tärkeänä opettajanaan. ”Monotonisesta puheäänestään huolimatta Niemisen luennoista välittyi se, että ihmisen auttamisesta on kaikessa kyse.”

Niemisen asenne oli erityinen, koska sosiaalipolitiikan opinnot olivat tuohon aikaan hyvin järjestelmäkeskeisiä ja myös kansantalouden näkökulmia sisältäviä. Niissä keskityttiin sosiaalipalvelu- ja -etuusjärjestelmiin. Asiakastyön osuus tuli opintoihin vasta laudaturvaiheessa ja lähinnä valinnaisina oppikirjoina.

Lastensuojelusta kaikki alkoi

Aulikki Kananoja valitsi sivuaineikseen sosiologian, valtio-opin ja tilastotieteen. Psykologiaa ei sisältynyt hänen aineyhdistelmäänsä. Tämän hän havaitsi puutteeksi ensimmäisessä työpaikassaan Pelastakaa Lapset ry:ssä. Hän tunsi itsensä avuttomaksi ihmistyössä.

Kananoja uskoo, että oman lapsuuden pohdinta ja halu auttaa vaikeassa tilanteessa olevia lapsia veivät hänet Pelastakaa Lapsiin sosiaalityöntekijäksi vuonna 1963. Yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Kananoja valmistui 1964 ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi hänet promovoitiin seuraavana vuonna.

Vähän yli parikymppinen sosiaalityöntekijä sijoitti lapsia kesälapsiksi maalle, kun esimerkiksi yksinhuoltajavanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan lapsista koulujen loma-aikoina. Kasvattilapsitoimistossa hän arvioi kasvatus- ja adoptiovanhempikokelaiden sopivuutta tehtävään. Keski-ikäinen sijaisäiti ihmetteli, miten nuorelle maisterille oli annettu näin vaativa tehtävä. Sitä Kananoja ihmetteli itsekin: ihmissuhdetyöhön oli lähdettävä hankkimaan lisäoppia.

Content

Ihmissuhdetyön osaamista Yhdysvalloista

Pelastakaa Lapsista Aulikki Kananoja siirtyi 1965 Vakuutusalan Kuntouttamiskeskuksen, VKK:n kuntouttamisneuvojaksi. Keskuksen johtajaa Veikko Niemeä Kananoja pitää uransa kolmantena tärkeänä vaikuttajana.

Jo Pelastakaa Lapsissa toimitusjohtaja Elina Rautanen kannusti häntä hakemaan ASLA-Fullbright -stipendiä Yhdysvalloissa opiskelua vasten. Kananoja halusi paneutua yksilökohtaiseen ihmissuhdetyöhön, case workiin eikä lähteä tekemään jatko-opintoina tutkimusta. Hän pitää tärkeänä, ettei hän lähtenyt suorittamaan jatko-opintoja heti valmistuttuaan, vaan ehti olla kuusi vuotta työelämässä ja havaita konkreettisesti lisäopintojen tarpeen.

Vuodesta 1969 Kananoja opiskeli sosiaalityötä Bryn Mawr Collegen Sosiaalityön koulussa Pennsylvaniassa. Siellä hän suoritti 1971 Sosiaalipalveluiden maisterin tutkinnon, Master of Social Service.

Kahden vuoden opinnot USA:ssa ja kesäopinnot Kanadassa Torontossa olivat suuri panostus niin Kananojalle itselleen kuin hänen työnantajalleen. Niillä oli lisäksi suuri merkitys koko Suomen sosiaalityön kehitykselle. Kananoja kokosi hankkimaansa oppia ihmisen yksilölliseen tilanteeseen keskittyvästä työotteesta, case workista 1977 ilmestyneeseen klassikko-oppikirjaan ”Yksilökohtainen sosiaalityö”. Hän kirjoitti sen sosiaalihuoltaja Anni Pentinmäen kanssa.

Valtavirtaa vastaan 1970-luvulla

Kuusikymmentäluvun lopulla oli suuri mahdollisuus päästä Amerikkaan opiskelemaan, mutta sieltä paluu osui hankalaan aikaan: 1970-luvulla elettiin järjestelmien korostamisen kulta-aikaa. Kananojan ja Pentinmäen kirja sai tyrmääviä arvosteluja. Suurin kritiikki kohdistui psykologisoivaan otteeseen.

”Jos puhui ihmisestä, tulkittiin, että syytti ihmistä itseään hänen ongelmistaan. Sehän on ihan nurja tulkinta. On ihmisarvon kunnioittamista ottaa ihminen sellaisena kuin hän on. Kirjassa korostettiin ennen kaikkea ihmisen ja elämäntilanteen yhteyttä.”

”Kun on nuori ja kokematon, on helpompi syyttää järjestelmää kuin omaa osaamistaan. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että järjestelmä olisi virheetön – kyllä siellä on vääränlaistakin käytäntöä, mutta se ei sulje pois sitä, että ihmistyön pitää olla oikeasti ihmisestä ja hänen elämäntilanteestaan lähtevää. Työntekijästä pitää välittyä se, että hän välittää.”

Amerikasta paluun jälkeen Aulikki Kananoja kävi erittäin paljon luennoimassa alan työntekijöille. Yksilökohtaisen työn opeille oli suuri kysyntä kentällä, vaikka tiedepiireissä esiintyi kritiikkiä. Kananoja arvelee yhdeksi syyksi sen, että alan ihmisillä perustieto ihmistieteistä oli kirjavaa. Hänestä kaikilla sosiaalityötä tekevillä pitäisi olla psykososiaaliset perustiedot ihmisestä ja hänen toimintaansa vaikuttavista tekijöistä.

Content

Kuntoutusta uudistamassa

Kuntoutuslainsäädäntöä ja kuntoutuksen sisältöä uudistettiin 1970–1980-luvuilla. Invalidihuolto oli nähty pitkälti viranomaisten päätöksentekona, jonka linjoista päätettiin ministeriössä. Kun vakuutusalan lainsäädäntöön lisättiin kuntoutustoimenpiteitä, tarvittiin uuden lainsäädännön toteuttamista. Syntyi Vakuutusalan Kuntouttamiskeskus, VKK.

Kuntouttamiskeskuksen johtaja Veikko Niemi ja hänen vaikutuksestaan myös Aulikki Kananoja korostivat kuntoutuksen näkemistä ihmisen kuntoutumisen prosessina. Niemi oli tuonut tämän ajattelutavan opintomatkaltaan Kanadasta.

Vain lain pykälien mukaiset toimet eivät aina riitä tai sovellu ihmisten elämäntilanteeseen. Ensin pitää selvittää, mitä ihmisen kuntoutumiseksi on tärkeää tehdä ja sitten katsoa, löytyykö lainsäädännöstä mahdollisuus tehdä se. Niemi oli itse ollut kirjoittamassa kuntoutuslakeja, joten uudet lait antoivat mahdollisuuden myös uusiin lähestymistapoihin.

VKK:ssa seurattiin ihmisen kuntoutusprosessia alusta loppuun ja analysoitiin, missä asioissa ja miksi kuntoutuminen ei kaikilla edennyt. ”Kun lainsäädäntö oli hyvää ja rahaakin oli eikä silti aina onnistuttu, oli pakko katsoa, mitä kuntouttajat olivat tehneet – olivatko he oivaltaneet, mitä olisi pitänyt tehdä.”

Kananoja jatkoi Vakuutusalan Kuntouttamiskeskuksessa vuoteen 1982 lopulta kuntouttamispäällikkönä. Oppinsa tästä työstä hän kirjoitti vuonna 1974 yhdessä eri kirjoittajien kanssa tehtyyn perusoppikirjaan nimeltä ”Kuntoutus”.

Analyysia ja oman työn vaikuttavuuden seurantaa

Koko uransa ajan Aulikki Kananoja on korostanut oman työn vaikutusten seurannan tärkeyttä:

”Jatkuvasti pitää analysoida, mikä yksittäisillä asiakkailla on avuksi ja mikä taas hyödytöntä – vain siten saa jatkuvaa palautetta työstään ja myös järjestelmän toiminnasta. Yksilön prosessin seuranta on valtava oppimisen väline. Akateemisissa ammateissa pitää aina olla mukana oman työn kriittinen arviointi.”

”Työntekijä ei voi vain todeta, että ihmisten tilanteet ovat niin vaikeita ja monimutkaisia vaan yhdessä asiakkaan kanssa pitää analysoida, mistä vaikeus syntyy.”

”Kun VKK:ssa kertyi laajemmin tietoa asiakasryhmistä, kuten selkäydinvammaisista, joiden asioissa ei päästy eteenpäin, alettiin selvittää ryhmätasolla, ovatko palvelut puutteellisia. VKK vei mielestäni sitä samaa linjaa eteenpäin, jota olin lähtenyt Pelastakaa Lapsissa kulkemaan.”

Content

Yliopistopiipahduksen kautta Helsingin kaupungille

Vuonna 1982 professori Tapani Purola houkutteli Aulikki Kananojan töihin Helsingin yliopistolle sosiaalipolitiikan laitokselle sosiaalihuollon lehtoriksi. Hän antoi opetuspanostaan muun muassa sosiaalityön pätevöitymiskoulutukseen, joka oli tuolloin ajankohtainen.

Vaikka työjakso yliopistolla jäi kahteen vuoteen, yhteistyö Helsingin yliopiston sosiaalityön opetuksen kanssa on jatkunut yliopiston ja kaupungin yhteisen Heikki Waris -instituutin toiminnan kautta. Käytännön työn, tutkimuksen ja opetuksen tiivis yhteen nivominen on ollut yksi Kananojan keskeisiä kehittämiskohteita.

Opetustehtävän jäämistä lyhyeksi selittää se, että Helsingin huoltolautakunnan jäsenyys vei Kananojan Helsingin sosiaali- ja terveystoimen suuren reformin poliittiseen suunnitteluryhmään luomaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon aluepohjaista organisaatiota. Sen jälkeen hänet valittiin 1985 tärkeäksi uudistuksen toteuttajaksi Helsingin sosiaalivirastoon, ensin aluetoiminnan osastopäälliköksi ja sitten kehittämisjohtajaksi vuoteen 1991 asti. Taas kerran Kananoja oli uuden kehittämisen ytimessä.

Sosiaali ja terveys lähemmäksi toisiaan

Helsingissä oli tavoitteena ottaa paremmin huomioon kaupungin eri alueiden väestölliset ja sosiaaliset piirteet: rakennettiin seitsemän sosiaalikeskusta. Sosiaali- ja terveydenhuollolle tehtiin sama aluepohja ja yhteistyötä terveysiviraston alueyksiköiden kanssa kehitettiin.

Aulikki Kananoja korostaa, että ihmisen elämäntilanteen ottaminen työn lähtökohdaksi perustelee myös nk. sosiaali- ja terveydenhuollon integraation, joka on yksi meneillään olevan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen, nk. sote-uudistuksen tavoitteista.

”Kun katsoo koko elämäntilannetta, yksi näkökulma ei riitä. Sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi tarvitaan yhteistyötä esimerkiksi opetuksen, työhallinnon, liikunnan, kulttuurin ja asumisen toimijoiden kanssa.”

Kananoja on korostanut, ettei integraatio ole eri alojen organisaatioiden rakenteiden hallinnollista yhdistelyä vaan suuri hyvinvointipolitiikan ja työorientaation muutos. Hän on integraation sijasta puhunut mieluummin palveluiden yhteensovittamisesta.

”Integraatio ei ole sosiaalihuollon ja terveydenhuollon samankaltaisiksi tekemistä, vaan ennen kaikkea kahden erilaisen osaamisalueen sovittamista yhteen. Ottamalla ihmisen lisäksi huomioon hänen elämäntilanteensa ja siihen vaikuttavat tekijät syntyy apua tarvitsevan ihmisen näkökulmasta kokonaisempi ja ehyempi auttamistapa verrattuna siihen, että kaksi sektoria työskentelee omista lähtökohdistaan.”

Sosiaaliturva-lehden haastattelussa vuonna 1986 Aulikki Kananojalta kysyttiin, onko sosiaalityöllä omaa teoriaa. Kananoja työskenteli tuolloin aluetoiminnan osastopäällikkönä Helsingin sosiaalivirastossa.

Content

Sosiaalihuoltoa Karjalan tasavaltaan ja takaisin Helsinkiin

Myös valtakunnallisissa organisaatioissa rakennettiin 1990-luvun alussa sosiaali- ja terveydenhuollon tiiviimpää yhteyttä: Sosiaalihallitusta ja Lääkintöhallitusta oltiin yhdistämässä ja Aulikki Kananojaa pyydettiin hakemaan johtajan pestiä uudesta virastosta.

Yhdistymisen tuloksena syntynyt virasto oli ensin nimeltään Sosiaali- ja terveyshallitus. Siellä Kananoja työskenteli osastopäällikkönä 1991–1992. Sosiaali- ja terveyshallitus muuttui lyhyessä ajassa Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukseksi – Stakesiksi. Siellä Kananoja toimi johtajiston jäsenenä vuoteen 1999.

Stakesissa Kananoja oli mukana Karjalan tasavallassa sosiaali- ja terveydenhuoltoa kehittäneessä projektissa. Kun projektin johtaja Arto Niemi kuoli yllättäen, Kananojaa pyydettiin vetämään Karjalan tasavallan sosiaali- ja terveydenhuollon reformin suunnittelua. Sosiaalihuoltoa ei tasavallassa juuri ollut ja sosiaalihuollon puolustaja sai tehdä töitä lähinnä lääkäreiden kanssa.

Kananoja työskenteli Petroskoissa 1998–1999. Karjalan tasavallassa saatiin alulle sosiaalialan koulutus ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö. Keskeinen tavoite sekä terveydenhuollossa että sosiaalihuollossa oli kehittää raskaan laitospainotteisen palvelurakenteen sijasta avohuollon toimintaa paikallisella tasolla, piireissä.

Vuonna 1999 Helsingin sosiaaliviraston toimitusjohtaja Rauno Kervisen jäädessä eläkkeelle Kananojaa rohkaistiin hakemaan virkaa.

Helsingin sosiaalivirastoon 13 000 työntekijän johtajaksi

Suurimmillaan yli 13 000 henkilön sosiaaliviraston johtaminen oli mittava tehtävä. Uudistamisen tarvetta oli kaikissa sosiaalipalveluissa eivätkä ratkaisut miellyttäneet kaikkia:

Lasten päivähoitoverkosto oli kaupungin väestön alueellisen muuttoliikkeen vuoksi uudistamisen edessä: Uusille asuinalueille tarvittiin lisää päiväkoteja. Vanhemmilla alueilla lapset olivat kasvaneet yli päivähoitoiän ja sinne syntyi ylikapasiteettia. Päiväkotien lakkauttaminen ei ollut perheiden mieleen.

Lastensuojelun tarve kasvoi ja tarvittiin sekä tilanteen analyysia että uusia käytäntöjä. Vammaispalveluissa kuljetuspalvelujen uudistaminen ei sujunut ongelmitta. Vanhojen ihmisten palveluvaihtoehtoja piti kehittää ja lisätä. Suurkaupungin syrjäytymiskehitys vaati polarisaation vastaisen työn vahvistamista ja yhteistyötä kaupunkisuunnittelun kanssa.

Yhteistyö työhallinnon kanssa sai uutta vauhtia työvoiman palvelukeskuksista. Ne ovat palvelupisteitä, joissa asiakas voi saada paitsi TE-toimiston myös kuntien ja Kelan työllistymistä edistäviä palveluita yhdestä paikasta. Työskentely perustuu Aulikki Kananojalle läheisiin työotteisiin: asiakaslähtöiseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön.

Tuulinen paikka oli oikea paikka

Muutoksen tuulet osuivat myös koko organisaatioon: 1980-luvulla rakennettu aluepohjainen organisaatio ei enää vastannut poliittisten päätöksentekijäin eikä kaupungin keskusjohdon tavoitteita. Talous asetti omat rajansa toiminnan määrälliselle laajentamiselle. Sosiaalivirasto alkoi orientoitua ihmisen elämänkaaren mukaiseen organisaatioon ja tämän mukaisesti päätökset syntyivät.

Tarvittiin perinpohjaista säännösten ja rakenteiden muutosta. Sosiaaliviraston ja terveysviraston yhdistämistä ei tässä vaiheessa tavoiteltu. Aulikki Kananoja oli aikanaan rakentanut aluepohjaista organisaatiota. Nyt hänen tehtävänsä oli purkaa se ja rakentaa jälleen kerran sosiaalihuoltoon uutta orientaatiota. Muutoksen yhteydessä Kananoja sai läpi pitkään toivomansa virkanimikkeen muutoksen: toimitusjohtajasta tuli sosiaalijohtaja.

Kovien odotusten ja suurten muutosten keskellä Kananoja tunsi kuitenkin olevansa oikeassa, joskin kovin tuulisessa paikassa. Ilonpilkahduksiakin oli. Suurkaupungin sosiaalityön tietopohjan ja käytäntöjen pitkäjänteiseksi kehittämiseksi luotiin sosiaaliviraston ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen yhteinen Heikki Waris -instituutti, joka kiinnosti paljon myös kansainvälisesti.

Suurimman kaupungin sosiaalijohtajan virasta Kananoja jäi eläkkeelle 2006. Eläkkeelle jääminen ei kuitenkaan tarkoittanut sosiaalialan jättämistä.

Content

Yhdysvallat tekivät demarin

Aulikki Kananoja on kuulunut Sosialidemokraattiseen puolueeseen vuodesta 1974. Puoluevalinta ei ole ilmiselvä Pohjanmaalla varttuneelle opettajan tyttärelle, jonka äiti äänesti kokoomusta ja isä maalaisliittoa.

Puolueeseen liittyminen ei ollut nuoren kapinaa vanhempiaan vastaan tai tuon ajan yleistä vasemmistolaisuutta. Päätös poliittisesta sitoutumisesta kypsyi vähitellen, kun Kananoja oli nähnyt Yhdysvaltojen sosiaalihuoltoa ja suuria eroja suomalaisen ja amerikkalaisen järjestelmän välillä. Hän halusi puolustaa kansalaisten yhteiseen vastuuseen perustuvaa hyvinvointimallia.

”Tein osana opintojani kotikäyntejä ja muuta kenttätyötä Philadelphiassa mustien asuinalueella. Keskustellessani – hississä – kenttätyöpaikkani lääkärin kanssa vanhan miespotilaan leikkauksesta, tajusin että hänen sairausvakuutuksensa ei kata anestesiaa. Siitä pitäisi maksaa erikseen tai mennä leikkaukseen ilman nukutusta. Tuo hissikeskustelu oli merkittävä silmien avaaja ja vaikutti motivaatiooni tehdä työtä sen eteen, ettei Suomeen milloinkaan tulisi tuollaista järjestelmää.”

”Aiemmin en ollut tehnyt poliittista valintaa ja päädyin Kurikassa ensi kertaa äänestäessäni – kenties äänestysalueeni ainoana – äänestämään ihailemaani RKP:n edustajaa, ruotsinkielistä naparetkeilijää. Seuraavaksi siirryinkin sitten demareihin, mutta en halunnut mukaan politiikkaan. Ajatuksenani oli vaikuttaa taustalla. Olen sen verran itsenäinen ajattelija. Kannatan monia asioita eri puolueiden tavoitteista.”

Alan järjestöjen aktiivinen vaikuttaja

Puolueessa Aulikki Kananoja on rivijäsen. Sen sijaan sosiaalialan järjestöissä ja erilaisissa komiteoissa ja työryhmissä luottamushenkilötehtäviä on riittänyt.

Esimerkiksi vuosina 1979–1984 hän toimi Sosiaalityöntekijöiden liiton, nykyiseltä nimeltään Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtajana. Sittemmin puheenjohtajuuksia on ollut myös Sosiaaliturvan Keskusliitossa, jonka seuraaja on nykyinen SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Huoltaja-säätiössä, A-klinikkasäätiössä, Sosiaalipedagogiikan säätiössä, Ikäinstituutissa ja viimeksi Turvallisen Vanhuuden Puolesta ry:ssä, entinen Suomen Vanhusten Turvakotiyhdistys ry.

Hallitusjäsenyyksiä on ollut Pelastakaa Lapset ry:ssä, Epilepsiasäätiössä, Kriminaalihuoltoyhdistyksessä, nykyinen Kriminaalihuollon tukisäätiö Krits ja Kalliolan Setlementissä.

Content

Arvostettu asiantuntija ministeriöissä ja eduskunnassa

Aulikki Kananoja toimi VKK:sta saadun toimivapauden aikana sosiaali- ja terveysministeriön kuntoutusasioiden selvityshenkilönä 1975–1976 ja sen jälkeen kuntoutuspalvelujärjestelmän kehittämistoimikunnan sihteerinä. Hän toimi myös Kansainvälisen Vammaisten Vuoden 1981 pääsihteerinä 1979–1982.

Ministeriön konsultti- ja selvityshenkilötehtäviä eri sosiaalihuollon osa-alueilla on sen jälkeen jatkunut näihin päiviin:

Sosiaalityön selvitystehtävästä valmistui 1997 raportti ”Murros on mahdollisuus” ja selvitys sosiaalihuollon erityisvaltionosuudesta vuonna 2013. Ministeriön Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmän puheenjohtajana hän käynnisti lastensuojelun merkittävää uudistusohjelmaa 2012. Edelleen Kananoja on kehittämässä muun muassa lasten ja perheiden palvelua pääministeri Sipilän hallituksen kärkihankkeen, Lapsi- perhepalveluiden muutosohjelman ohjausryhmässä.

Kananoja on osallistunut myös sisäasiainministeriön kaupunkipoliittisen työryhmän työhön 1990-luvun loppuvuosina. Opetusministeriö, nykyisin opetus- ja kulttuuriministeriö, on käyttänyt hänen asiantuntemustaan sosiaalialan koulutusta koskevissa tehtävissä. Hän on ollut myös oikeusministeriön nimeämän Vankeusrangaistuskomitean jäsen 1999–2001.

Lastensuojelun lisäksi Kananoja on käytetty asiantuntija kaikissa sosiaalihuollon kysymyksissä. Hän oli muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen, nk. sote-uudistus, asiantuntijaryhmän jäsen ja kokonaisuuteen kuuluvan palveluiden valinnanvapautta selvittäneen työryhmän jäsen. Hän on eduskunnan valiokunnissa usein kuultu asiantuntija. Lastensuojelun ohella kuntoutus ja vammaispalvelut ovat olleet koko uran ajan Kananojalle tärkeitä.

Lainsäädännön soveltajasta ihmistyön tekijäksi

Koko uransa tärkeimpänä missiona Aulikki Kananoja pitää sen viemistä eteenpäin, että asioita ajateltaisiin ihmisen eikä järjestelmän rakenteiden taikka lainsäädännön juridisten käsitteiden kautta. Tässä riittää edelleen tehtävää.

Ihmistyön järjestelmä- ja lainsäädäntökeskeisyydellä on juurensa Sosiaalihuoltaja-koulutuksessa, joka rakennettiin 1940-luvun alussa siksi, että kuntiin tarvittiin uusien lakien, kuten 1930-luvun lopulla säädettyjen lastensuojelu-, alkoholi- ja irtolaislakien soveltajia.

Myös se on vahvistanut järjestelmäkeskeisyyttä, että sosiaalityön akateeminen koulutus otti vauhtia sosiaalipolitiikasta, eikä laajemmin yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellisestä aineyhdistelmästä. Makrotason sosiaalipolitiikkaa pääaineena opiskelleena Kananoja tietää, kuinka paljon tai vähän hänen pääaineestaan on hyötyä asiakastyössä. ”En osannut tehdä ihmissuhdetyötä. Ihmisten erilaisiin elämäntilanteisiin sovitetun vuorovaikutuksen osaaminen edellyttää oman oppimisensa. Tätä ei ole helppo monenkaan myöntää.”

Terveydenhuoltoon sijoittuneiden sosiaalihoitajien koulutuksessa sen sijaan oli vahva case work-orientaatio. Tätä lähestymistapaa sovellettiin myös kasvatus- ja perheneuvonnassa sekä monissa järjestöissä ja säätiöissä, kuten A-klinikoiden työssä ja Pelastakaa Lapsissa.

”Olen saarnannut ihmisen näkökulmaa koko urani ja edelleen eläkkeellä ollessani. Lakiin vahvasti pohjautuvassa järjestelmässä ihmistä ja hänen tilannettaan jäsennetään usein lakipykälien ja organisaatiorakenteiden kautta. Ihmisestä ja elämäntilanteesta lähtevä työote edellyttää kuitenkin toisenlaista teoreettista ja käsitteellistä viitekehystä. Kahden erilaisen lähestymistavan eroa asiakastyössä on kuitenkin vaikea kirkastaa eikä käytäntöjen muutosta ole helppo saada läpi, kun vakiintuneet käytännöt ovat siirtyneet sukupolvilta toisille ja käytännön opetus tapahtuu sementoituneessa työkulttuurissa.”

Kuunnellaan asiakasta, ihmistä

Aulikki Kananoja ei kyseenalaista lakien ja järjestelmien tarpeellisuutta. Hän korostaa kuitenkin, että niiden soveltamiseksi tarvitaan ensin asiakkaan kanssa työstetty käsitys siitä, mitä muutoksia ihminen omaan tilanteeseensa tarvitsee. Se ymmärrys kasvaa ammatillisesta tiedosta, kokemuksesta ja asiakkaan omista tavoitteista.

”Aina kun vaaditaan jonkin asian yhteiskunnallista uudistamista, vaaditaan yleensä uutta lakia ja kuvitellaan, että sillä ongelmat ratkeavat. Joissain asioissa tarvitaan lainsäädännön muuttamista, mutta ei läheskään aina. Ja usein ei nähdä sitä, että lainsäädännöstä löytyisi yleensä myös polku ihmislähtöiseen työhön.”

Kananojan luennoilla ihmisen näkökulma saa innostuneen vastaanoton, mutta käytäntö muuttuu hitaasti. Hän uskoo koulutuksen käänteen tekevään voimaan, mutta arvioi, ettei ole saanut sanomaansa riittävästi perille sen muuttamiseksi: ”Tutkimus painottuu sosiaalityön koulutuksessa kiitettävästi, mutta vie tilaa käytännön osaamiselta. Ja suurin osa koulutettavista menee kuitenkin käytännön työhön.”

”Työn kehikko tunkee läpi kaikkeen tekemiseen. Jos se on juridinen, se on ihan erilainen kuin ihmisen elämäntilanteesta lähtevä kehikko. Tämä on se iso käänne, jonka pitää tapahtua: alan työntekijöiden on tarpeen vahvistua asiakkaan tilanteesta lähteviksi ihmistyön tekijöiksi, joiden työtä tukee ja asiakkaan oikeuksia turvaa hyvä lainsäädäntö. Myös asiakkaiden palaute korostaa hyvien vuorovaikutustaitojen merkitystä.”

Sosiaalipalvelut ovat olemassa ihmistä varten, meitä kaikki varten, Helsingin sosiaaliviraston vanhan iskulauseen mukaan vauvasta vaariin. Aulikki Kananoja on pitänyt ihmisen puolta vaikuttavana asiantuntijana, kehittäjänä ja johtajana niin kunnassa, valtionhallinnossa, yksityissektorilla kuin järjestöissäkin.

Kuva: Veikko Somerpuro

Kehittäjä ja vaikuttaja – kunniatohtori ja ylisosiaalineuvos

Aulikki Kananoja on ollut kehittäjä enemmän kuin tutkija. Hän näkee itseltään puuttuvan tutkijan pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä, mutta tutkimustietoa hän arvostaa valtavasti ja kaipaa sen tehokkaampaa siirtämistä hyödyttämään käytännön työtä.

Kananojan erittäin suuri, vuosikymmenten panos sosiaalihuollon ja sosiaalityön – koko sosiaalialan kehittämiseksi huomioitiin vuonna 2006, kun hänet vihittiin Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi.

Kananoja on ollut 1970-luvulta lähtien auktoriteetti tai pikemminkin ihminen, jota kuunnellaan. Hän on aktiivinen yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuja, erinomainen kirjoittaja ja puhuja: selväsanainen, innostunut ja empaattinen, mutta ehdottoman analyyttinen.

Tammikuussa 2012 hän sai tasavallan presidentiltä ensimmäisenä ylisosiaalineuvoksen arvonimen, joka voi olla vain yhdellä henkilöllä kerrallaan. On vaikeaa ajatella, että joku muu olisi sopinut paremmin sosiaalialan ylimmäksi auktoriteetiksi ja vaikuttajaksi, sen eettisten kysymysten pohtijaksi. Sosiaalipalvelut ja sosiaalityö ovat olemassa ihmisten auttamiseksi. Kananoja ei ole lähtenyt alan organisaatioiden tai ammattiryhmien puolustajaksi vaan on aina pitänyt jalustalla apua tarvitsevaa ihmistä.

Aulikki Kananoja sai tammikuussa 2012 tasavallan presidentiltä ensimmäisenä ylisosiaalineuvoksen arvonimen. Nimitystilaisuudessa vasemmalta sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki, Huoltaja-säätiön isännistön puheenjohtaja Maija Perho, presidentti Tarja Halonen, Aulikki Kananoja, tohtori Pentti Arajärvi ja sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon erityisavustaja Vesa Rantahalvari.

Kuva: Veikko Somerpuro

Kirjoittaja

Erja Saarinen

 

Lisätietoja

Ansioluettelo

  • 1940 syntyi Kurikassa, Etelä-Pohjanmaalla
  • 1963–1965 sosiaalityöntekijä, Pelastakaa Lapset ry
  • 1965–1982 kuntouttamisneuvoja, kuntouttamispäällikkö Vakuutusalan Kuntouttamiskeskus, VKK
  • 1982–1984 sosiaalihuollon lehtori, Helsingin yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos
  • 1985–91 aluetoiminnan osastopäällikkö, kehittämisjohtaja, Helsingin kaupungin sosiaalivirasto
  • 1991–92 osastopäällikkö, Sosiaali- ja terveyshallitus
  • 1992–1999 johtajiston jäsen, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Stakes
  • 1997–99 projektin asiantuntija, projektijohtaja EU:n Tacis-ohjelmaan kuuluva Karjalan tasavallan sosiaali- ja terveydenhuollon reformi
  • 1999–2006 toimitusjohtaja, sosiaalijohtaja, Helsingin sosiaalivirasto
  • 2012– ylisosiaalineuvos

Koulutus

  • 1958 ylioppilas Ilmajoen yhteiskoulu
  • 1964 yhteiskuntatieteiden kandidaatti, Yhteiskunnallinen korkeakoulu
  • 1969–71 sosiaalityön maisteritutkinto, Master of Social Service, The Graduate School of Social Work and Social Research, Bryn Mawr College, Pennsylvania, USA
  • 2006 kunniatohtori, Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta

Keskeiset luottamustehtävät

  • Sosiaalityöntekijäin Liitto, nykyisin Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, hallituksen puheenjohtaja 1978–1984
  • Sosiaaliturvan Keskusliitto, nykyisin Suomen Sosiaali ja Terveys SOSTE ry, hallituksen puheenjohtaja 1990–1992
  • Sosiaalipedagogiikan säätiö, hallituksen puheenjohtaja 1992–1998
  • Huoltaja-säätiö, hallituksen puheenjohtaja 2000– 008
  • A-klinikkasäätiö, hallituksen puheenjohtaja 2006–2012
  • Kuntokallio-säätiö, sittemmin Ikäinstituutin säätiö, hallituksen puheenjohtaja 2002–2012
  • Suomen Vanhusten Turvakotiyhdistys, sittemmin Turvallisen vanhuuden puolesta, puheenjohtaja 2009–2016
  • Opetusministeriö, sittemmin Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sosiaalialan korkeakoulutuksen suunta työryhmän puheenjohtaja, 2007
  • Hallituksen jäsenyyksiä useissa sosiaalialanjärjestöissä

Tärkeimmät julkaisut

  • Kananoja, Aulikki & Pentinmäki, Anni 1997: Yksilökohtainen sosiaalityö. Teoria ja käytäntö. Porvoo – Helsinki– uva: WSOY
  • Kananoja, Aulikki (toim.) 1980: Sosiaalityön toimipaikkakoulutusaineisto. Sosiaaliturvan Keskusliitto.
  • Kananoja, Aulikki 1995: Suurkaupungin sosiaalipolitiikka. Helsingin kaupungin tietokeskuksen keskustelualoitteita 1995:2.
  • Kananoja, Aulikki 1997: Murros on mahdollisuus. Sosiaalityön selvityshenkilön raportti. Stakes Raportteja 211/1997.
  • Kananoja, Aulikki & Niiranen, Vuokko & Jokiranta, Harri 2008: Kunnallinen sosiaalipolitiikka. Osallisuutta ja yhteistä vastuuta. Jyväskylä: PS-kustannus.
  • Kananoja, Aulikki & Lähteinen Martti & Marjamäki, Pirjo (toim.) 2007, 2010, 2011, 2017: Sosiaalityön käsikirja. Helsinki: Tietosanoma. Useita artikkeleita.
  • Kuntoutus 1974, 1978, toimituskunnan sihteeri yhdessä Kaarina Suonion kanssa. Helsinki: WSOY ja Sairaanhoitajien koulutussäätiö. Useita artikkeleita.
  • Lukuisia artikkeleita sosiaalityön, sosiaalihuollon ja kuntoutuksen oppikirjoissa, ammattilehdissä ja konferenssijulkaisuissa.

Kunniamerkit

  • Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki
  • Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki

Content